Säännöt päivitetty

EBA on päivittänyt MTB-Enduro säännöt kaudelle 2021. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, päällimmäisenä lienee muutama päivitys ajoluokkien osalta:

  • M13 (Juniorit) otettu jälleen mukaan vuoden tauon jälkeen

  • E-bike Naiset tulee uutena mukaan. Ajetaan sama rata kuin miesten E-bike

  • Suomessa jatketaan Masters sarjalla M40, siitäkin huolimatta, että EWS laski Masters sarjan ikärajaa 35:een. Levin EWS Gold Qualifier kilpailusta tehdään kahdet tulokset, toiset SM-sarjaa varten ja toiset EWS:ää varten.

  • Funduroa ei enää lähtökohtaisesti ole mukana SM-osakilpailussa. Funduron (Harraste tms.) mukana olo harkitaan osakilpailukohtaisesti.

Muita huomioita:

  • Ajolasien irrotettavien kalvojen (ns. tear-offit) käyttö kilpailussa ja harjoituksissa on kielletty.

  • Harjoitteluaikana erikoiskokeen alueella liikkuminen pyörän kanssa on sallittu vain erikoiskokeen ajosuuntaan.

  • Päähän kohdistuneen voimakkaan iskun ja/tai hetkellisenkin tajunnan menetyksen tapauksessa kilpailuviikonlopun aikana, kilpailija ei saa jatkaa kilpailuviikonloppua ellei saa lääkäriltä kirjallista lupaa jatkamiseen.

  • Osakilpailujen paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Miesten sarjassa SM-pisteissä top-10 sijoilla, ja muissa sarjoissa top-3 sijoilla olevat kuljettajat ovat oikeutettuja ilmoittautumaan kilpailuun ennakkoilmoittautumisajan päättymiseen saakka, vaikka kilpailu olisi täyttynyt ennen tätä.

Käy vielä lukemassa täydelliset säännöt EBA:n sivuilta: https://eba.mtb-enduro.fi/2021/mtb-enduron-lajisaannot-ja-sm-sarjan-saannot-paivitetty-kaudelle-2021/

Ilmoittautuminen avataan huhtikuun loppupuolella, infoamme ilmoittautumiseen liittyvistä asioista sekä tarkasta ennakkoilmoittautumisen alkamisajankohdasta ensiviikolla. Saatte kyllä tiedon ilmoittautumisen alkamisesta ennakkoon kuten helmikuussa kerroimme, jotta ehditte varautua olemaan netin äärellä H-hetkellä.

Tarkistuslista Messilään

Messilän avausosakilpailu siis myytiin loppuun liki viikko sitten. 300 kuskia tulossa mestoille, luvassa ennennäkemätöntä endurojuhlaa! Tässä tarkistuslista joka kannattaa käydä läpi ja muistuttaa kavereitakin joita arvelee näiden seikkojen koskevan.

  • Nuorten sarjat. Tälle kaudelle otettiin mukaan kansainvälisistä ympyröistä tuttu U21, eli alle 21 vuotiaat. Tämä aiheutti muutoksia Junioreiden sekä Nuorten ikäluokituksiin. Eli 2019 ikähaarukat menevät näin: Juniorit = kilpailuvuonna 13vtäyttävät ja sitä nuoremmat kuljettajat, Nuoret = kilpailuvuonna 16v täyttävät ja sitä nuoremmat, U21 = kilpailuvuonna 20 vuotta täyttävät ja sitä nuoremmat. U21 sarjasta on joskus aiemmin tiedotettu virheellisesti. Tarkistakaa sarjanne osallistujalistalta ja laittakaa välittömästi sähköpostia sauli (ät) mtb-enduro.fi mikäli nimenne kohdalla on väärä sarja.

  • EBA ry:n jäsenyys. Mikäli kuljettaja haluaa SM-pisteitä, tulee kuljettajan olla EBA ry:n jäsen ennen kilpailua josta kauden aloittaa. Hoitakaa jäsenyys kuntoon EBA:n sivujen kautta. Kuljettajia jotka eivät ole EBA:n jäseniä, ei pistetaulukoissa huomioida.

  • E-bike. Sähköpyöräluokka on kovassa kasvussa, muistutuksena vielä olennaisimmat tekniset pykälät, jotka ovat samat kuin viime vuonna. Sallittuja ovat vain tieliikennelailliset sähköpyörät, nimellisteho 250W, moottori ei saa avustaa yli 25km/h nopeudessa. Kilpailun aikana ei akkua saa vaihtaa eikä ladata.

  • Muissa kuin E-bike luokassa ajavilta on sähköpyörän, kuten muidenkin moottorillisten ajoneuvojen, käyttö kielletty harjoitusten aikana ja tietysti kilpailussakin.

Sääntöasiaa

EBA teki hienosäätöä sääntöihin viimeisimpien kokemusten perusteella. Oleellisimmat päivitykset tässä. 1) luokkien järjestys: juniorit & harraste vapautetaan aikataulusta, joten järjestäjälle vapaammat kädet ko.luokkien sijoitukseen. 2) lähtöväli 20sek kaikille, 30sekunttia oli typo. 3) junioreille ulkopuolisen avun antaminen on sallittu myös reitin varrella. 4) sääntörikkeisiin asiaa aikatauluista ja ek-myöhästymisistä. Pieniä muutoksia, tarkasta kuitenkin ennen Himosta!

http://eba.mtb-enduro.fi/lajisaannot-2017/

Säännöt päivitetty kaudelle 2017

EBA on päivittänyt enduro-säännöt kaudelle 2017. Tärkeimmät muutokset lyhyesti:

  • Kaikki osakilpailut lasketaan loppupisteisiin. Pistetaulukko muutettu/päivitetty.
  • Kypärä on pidettävä päässä, hihna kiinni, myös siirtymillä ajettaessa. Taluttettaessa kypärän saa riisua. 
  • Reppujen, pullojen, työkalujen, varaosien kätkemistä sinne tänne pitkin reittiä/maastoa rajoitetaan. Toisin sanoen varusteet tulee kuljettaa mukana, tai säilyttää varikkoalueella. Varikkoalueen lisäksi voidaan osoittaa jokin muu huoltoalue, mihin omia tarvikkeita voi jättää. 
  • Messilän avausosakilpailusta lähtien kiekot merkitään. Kiekkojen vaihto kilpailun aikana on sallittua vain kilpailun johdon luvalla, ja tällöinkin vaihdosta seuraa aikasakko.
  • Reittimerkkien rikkomisesta ajamalla /oikomisesta seuraa aikasakkoa. Kunnioitetaan reittimerkintöjä, ja ajetaan niillä osoitettua reittiä. 

Käy säännöt läpi vielä kokonaisuudessaan ennen Messilän kilpailuviikonloppua!

SÄÄNNÖT

 

Uutuus kaudelle 2017, Joukkuekilpailu

Tätä on jonkunverran kyselty, ja nyt toteutetaan. Eli joukkuekilpailu mukaan lisäämään jännitystä, koko kaudeksi! Tässä alustavat speksit, jotta ehditte reagoida ja muodostaa joukkueita. Muutamia reunaehtoja joukkueelle: 

  • Joukkue koostuu kolmesta kuljettajasta, joista korkeintaan kaksi saa ajaa sarjassa Miehet/Yleinen.
  • Joukkueen voivat muodostaa kuljettajat sarjoista: Miehet, Naiset, Juniorit, Nuoret, M40 & M50
  • Joukkueen jäsenten tulee ilmoittautua yksilökilpailuun saman seuran/tiimin/joukkueen nimissä kuin miten joukkue nimetään.
  • Joukkueen jäsenillä tulee olla kaikissa kilpailusuorituksissa yhteneväinen varustus vähintään ajopaidan osalta.  
  • Joukkue voi olla ns. seurajoukkue, tai kaupallisen tahon tukema joukkue.
  • Joukkueen kokoonpanoa ei voi muuttaa kesken kauden.
  • Kunkin osakilpailun palkintojenjaossa huomioidaan kolme ko. kilpailussa eniten pisteitä haalinutta joukkuetta.
  • Yhteispisteisiin lasketaan kunkin joukkueen kaikkien kuljettajien pisteet kaikista osakilpailuista. Korostetaan lajin luotettavuusajoluonnetta.

SM-sarjan sääntöjä ollaan viilaamassa. Pohjaksi otetaan EWS-säännöt soveltuvin osin, julkaisemme säännöt kunhan pilkut on hierottu paikalleen. Pistetaulukko tullaan kopioimaan suoraan EWS-säännöistä. Myös yksilökilpailussa SM-sarjan yhteispisteisiin tullaan laskemaan pisteet kaikista viidestä osakilpailusta. 

ilmoittautuminen avataan helmikuun loppuun mennessä, ilmoitamme tarkemman ajan piakkoin.