Levi Bike Park kasvaa ja kehittyy

Levi Bike Park on ottanut endurosta nostetta. Parkin reittivalikoima tuplaantuu, kun muutama viimevuoden endurokisareitti on merkitty pysyvästi maastoon ja lisätty ensi perjantaina Levillä julkaistavaan Bike Parkin uuteen reittikarttaan. Mukana on myös pari aivan uutta reittiä, jotka lanseerataan 2017 Levi Enduron myötä. Myös hissilippukäytäntöä on uudistettu, ostaessasi Bike Parkin hissilipun, pääset samalla lipulla sekä World Cup rinteen gondoli 2000:een, että eturinteiden gondoliin. Eturinteiden gondoli on aiemmin ollut pyöräilijöiden käytettävissä vain kilpailutapahtumiemme aikana, mutta jo alkukesästä se on ollut pyöräilijöiden käytettävissä aina Bike Parkin ollessa auki. Näillä kahdella hissillä pääsee kätevästi pyörimään ympäri tunturia, ja ajelemaan sen eri puolille suuntaavia reittejä. Kaudelle 2018 on luvassa vielä lisää ratoja. 

Sportax Enduro Series

Kaudella 2017 pääyhteistyökumppaninamme toimii Sportax, pyöräliike Tampereelta, nääs. Idearikkaan kauppiaan lisäksi Sportaxista löytyy pyöräilyn laatumerkit sekä huolto. Suuri kiitos Janille luottamuksesta lajiimme ja sen parissa tehdyn työn hedelmällisyyteen! Lisäksi menossa mukana ovat mm. Stihl, jonka tuella saatiin rataryhmän kalusto päivitettyä tuoreempaa ja iskukykyisempään. Muita pyöräliikkeitä tukemassa kauden kilpailutapahtumia ovat bikeshop.fi / Ajopyörä Turusta, BAS-Shop Helsingistä ja Pyöräliike Lundberg Keravalta.

Osakilpailukohtaisina tukijoina toimivat Specialized Messilässä, Whyte Himoksella, Pole Levillä, Norco Tahkolla ja Santa Cruz syyskuussa päätöskilpailussa Sappeella. Kultakin pyörämerkiltä tulossa kyseisiin osakilpailuihin edustaja sekä valikoima demopyöriä testattavaksi ja tutkittavksi.

Spirit of Enduro

Viimevuoden tapaan Sportax haluaa palkita kauden parhaan asenteen omaavan enduristin. Nyt on aika pohtia kuka tsemppasi kavereita läpi kauden, tai muutoin piristi asenteellaan, käytöksellään, tai olemuksellaan kanssakilpailijoidensa elämää kisaviikonloppujen aikana. Perustellut ehdotukset Spirit of Enduro-palkinnon saajaksi voi lähettä osoitteeseen sauli ( at ) mtb-enduro.fi , tai tuoda paperille kirjailtuna Laajiksen kisatoimistoon. Vastauksia otetaan vastaan lauantaihin 10.9. klo 18:00 asti.

Lauantai-iltana organisaatio puntaroi ehdotuksia ja valitsee henkilön parhailla perusteluilla ja/tai äänimäärän perusteella.

Voittaja julkistetaan Laajiksen osakilpailun palkintojenjaossa. Maineen ja kunnian lisäksi titteli tuo mukanaan myös Sportaxin lahjoittaman Santa Cruz rungon (vapaavalintainen, alumiini jäykkäperä).

Bikeshop.fi testipäivä Hirvensalossa 15.5.

Bikeshop.fi järjestää koeajo ja testipäivä Hirvensalon hiihtokeskuskessa sunnuntaina 15.5. Testattavana maasto, maantie ja cyclocrosspyöriä yhteensä yli 60 kpl. Hirvensalo ja sen lähimaastot tarjoavat oivat puitteet pyörien tastaamiseen autenttisissa olosuhteissa, hissipyöräilystä, perus trailiajon kautta maantielle.

"Testiajojen jälkeen tarjoamme virvokkeita, maggarat ja huonoa läppää™"

Tapahtuman FB-sivut: https://www.facebook.com/events/230376984017363/

Menossa mukana Haitor & Ride More

Santa Cruz Enduro Seriesiä tukemassa Haitor ja Ride More. Ride More on jo monelle tuttu täyden palvelun pyöräliike josta löytyy custom kokoonpano vaativampaankin makuun. Uutena toimijana lajimme parissa mm. momenttiavaimmia toimittava Haitor.
"Haitor on vuonna 1982 perustettu teknisen alan yritys joka tarjoa asiakkailleen monipuolisia palveluita teollisuuden kokoonpanoon ja kunnossapitoon. Olemme erikoistuneet ruuvi- ja pulttiliitosten kiristämiseen liittyviin työkaluihin ja ratkaisuihin. Toimintamme kattaa koko toimialueen laitetoimituksista niiden huoltoon ja akkreditoituun momenttikalibrointiin, ainoana Suomessa. Tarjoamme myös vaihtoehtona myös vuokrauspalvelua, sekä koulutus- että asennuspalvelua. Katso lisää www.haitor.com."
Muutamat nopeat pääsevät pokkaamaan Haitorin momenttiavaimen kesän kisojen palkintopöydästä. Mikäli et ole aivan näin onnekas, voit hankkia omasi Ride Moren liikkeestä tai teltalta kilpailupaikoilla.

 

Switch-backs Enduro Holidays

Olemme solmineet jatkosopimuksen Switch-backs lomien kanssa. Jokaisen SM-osakilpailun palkintojen jaossa arvotaan osallistujien kesken yksi Enduroloma Espanjan lämpöön. Palkintoloma sisältää 4 yötä Switch-backsin Bubionin majapaikassa, kuljetukset lentokentältä/lle, aamiaiset, oppaan, sekä shuttle/huoltoauton. Halutessaan loman voi jatkaa koko viikon mittaiseksi 225EUR lisähintaan. Palkintolomailijan kaverit pääsevät mukaan samaan aikaan alennettuun hintaan (hintatiedot kyseltävä suoraan Switch-backsiltä).
Switch-backsin Endurlomakohde auki toukokuusta lokakuuhun, poislukien elokuu.
Loman voittajan on oltava palkintojenjaossa henkilökohtaisesti läsnä, muutoin arvonta jatkuu kunnes löydetään onnekas paikalla oleva henkilö.

http://switch-backs.com/

www.facebook.com/Switchbacks