Joukkuekilpailusta
/Pientä päivitystä viime kaudella lanseerattuun joukkuekilpailuun. Muutetaan ns. pukupakko suositukseksi, voi vetää tunnistamattomana sekametelinäkin jos kokee sen edistävän joukkueen imagoa :) Joukkueeseen voi nyt ottaa neljännenkin jäsenen, pisteet joukkueelle lasketaan kussakin osakilpailussa joukkueen kolmen eniten pisteitä keränneen kuskin pisteistä. Lisäksi huomioimme kunkin osakilpailun palkintojenjaossa kolme ko. kilpailussa eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta.
Kannattaa myös muistaa, että joukkueille varataan varikkopilttuut kisastadionilta, tai mahdollisimman läheltä sitä, pääsee fiilistelemään kisatunnelmaa parhailta paikoilta!
Joukkue koostuu vähintään kahdesta, korkeintaan neljästä (2-4) kuljettajasta, joista vähintään yhden tulee ajaa jossain muussa sarjassa kuin Miehet.
Kustakin osakilpailusta joukkueen pisteisiin huomioidaan joukkueen kolme eniten pisteitä kerännyttä kuljettajaa
Joukkueen voivat muodostaa kuljettajat sarjoista: Miehet, Naiset, Juniorit, Nuoret, M40 & M50
Joukkueen jäsenten tulee ilmoittautua yksilökilpailuun saman seuran/tiimin/joukkueen nimissä kuin miten joukkue nimetään.
Joukkue voi olla ns. seurajoukkue, tai kaupallisen tahon tukema joukkue.
Joukkueen kokoonpanoa ei voi muuttaa kesken kauden.
Kunkin osakilpailun palkintojenjaossa huomioidaan kolme ko. kilpailussa eniten pisteitä haalinutta joukkuetta.
Osakilpailun pisteisiin lasketaan kunkin joukkueen kolmen eniten pisteitä keränneen kuljettajan pisteet. Yhteispisteisiin lasketaan joukkueen pisteet kaikista osakilpailuista.
Joukkueelle suositellaan yhteneväistä ajovarustusta.