Himos, aikataululappu

Aamulla kuskeille tarjolla kuvan mukainen henkilökohtainen aikataululappu. Ajajakokouksessa ilmoitamme mistä laput saa noutaa. Tummennetut ajat ovat tärkeitä, ne ilmaisevat aikatarkastuspisteen, joissa tulee ehdottomasti olla ajallaan. Punainen aika ilmaisee milloin kannattaa lähteä tauolta kohti EK7:ää. Huoltotauko 25min. Ajetaan aikataulun mukaan, ei hoppuilla edelle.

Lappu kannattaa teipata vaikkapa runkoon tai numerolapun taakse.

Tarkennuksia kilpailun kulkuun Himokselle

Messilässä käytettiin pitkästä aikaa kuljettajakohtaista aikataulua jokaiselle pätkälle. Pientä hakemista käytännöissä ilmeni niin kuljettajilla kuin organisaatiollakin. Kokemusten pohjalta tarkennuksia ja ohjeita Himoksen kisaa koskien:

  • Lähtöjärjestys: Speedrankingin mukaan käännetyssä järjestyksessä, isoimmasta numerosta lähtien. Kuitenkin numerot 1-10 miesten pistetaulukon mukaan, sekä naiset omana ryhmänään numeroilla 30-50. Poikkeuksena Juniorit ja Harraste, Juniorit lähtevät numeron 1 perään omana ryhmänään, ja heidän jälkeensä vielä Harraste. Naiset ja Juniorit myöskin heidän pistetaulukon mukaisessa järjestyksessä, ellei järjestäjä katso tarpeelliseksi tehdä tähän hienosäätöä. Juniorit ja Harraste kun ajavat muita lyhyemmän kilpailun, niin he ehtivät hyvissä ajoin maaliin ennen täyttä matkaa ajavia, vaikka lähtevätkin letkan viimeisinä. 
  • Junioreilla ja Harrasteella ei ole aikataulutusta, joten saavat kiertää reittiä rauhassa omaan tahtiin. Takaraja tulee kuitenkin jolloin oltava maalissa, etteivät jää toista kierrosta ajavien eteen.
  • Junioreille ulkopuolinen apu on sallittu koko kilpailun ajan. Muille vain varikolla/mahdollisilla huoltoalueilla. Kanssakilpailijaa saa ja pitääkin toki auttaa matkan varrella, endurohengessä.
  • Junioreita ja Harrastetta lukuunottamatta myös Himoksella kaikille tulee henkilökohtainen lähtöaikataulu. Muutamiin kohtiin reitille tulee ns. AT-piste (aikatarkastus), jossa myöhästymisestä seuraa aikasakkoa. Muille erikoiskokeille lähdetään aikataulun mukaan, mutta mahdollisesta myöhästymisestä ei seuraa aikasakkoa. 
  • Kilpailija ei saa lähteä erikoiskokeelle ennen hänelle määriteltyä lähtöaikaa (eli luppoaikaa ei voi kerätä puskuriin kirimällä aikataulusta edelle). Muilla kuin AT-pisteeksi merkityillä erikoiskokeilla omasta lähtöajasta myöhästyneet lähetetään seuraavaan tyhjään väliin lähtölistassa. Lähtölistaan jätetään aika-ajoin 1-2 minuutin välejä, joissa myöhästyneet kuljettajat voivat lähteä pätkälle.
  • Juuri ennen AT-pistettä oleville siirtymille varataan hiukan ylimääräistä aikaa, joten esim. rengasrikko juuri siinä kohdassa ei heti aiheuta paniikkia. Muutoin aikataulutuksesta tehdään mahdollisimman "sopiva". Tavoite ei ole päästä jakelemaan aikasakkoja, vaan saada kilpailu kulkemaan ennustettavassa aikataulussa, sekä taata kaikille kilpailijoille tasapuoliset olosuhteet omaan suoritukseen.
  • AT-pisteillä aikataulussa pysymistä tulee valvomaan ydin organisaatioon kuuluva henkilö. Sakkoa ei tule mikäli ko. ek:n startissa on jotain yleisempää hämminkiä joka johtaa aikataulusta myöhästymiseen, ainoastaan jos ei ole paikalla ja lähtövalmiudessa omalla ajallaan. 

Tarkista vielä sääntöihin tehdyt viilaukset:

http://mtb-enduro.fi/blogi/2017/6/7/sntasiaa

Sääntöasiaa

EBA teki hienosäätöä sääntöihin viimeisimpien kokemusten perusteella. Oleellisimmat päivitykset tässä. 1) luokkien järjestys: juniorit & harraste vapautetaan aikataulusta, joten järjestäjälle vapaammat kädet ko.luokkien sijoitukseen. 2) lähtöväli 20sek kaikille, 30sekunttia oli typo. 3) junioreille ulkopuolisen avun antaminen on sallittu myös reitin varrella. 4) sääntörikkeisiin asiaa aikatauluista ja ek-myöhästymisistä. Pieniä muutoksia, tarkasta kuitenkin ennen Himosta!

http://eba.mtb-enduro.fi/lajisaannot-2017/

Messilä, jälkipuinnit

Messilässä kokeiltiin vuosien tauon jälkeen kiinteitä lähtöaikoja erikoiskokeille. Ajatushan ei sinänsä ollut mikään uusi, ennalta määrätyt lähtöajat erikoiskokeille oli normaali käytäntö vielä vuosikymmenen vaihteeseen asti. Ennenvanhaan ajanotto sekuntikelloilla teki tämän välttämättömäksi jo aikojen kirjaamisen takia. Nyt aikatauluun on paineita nykyisten suurten osallistujamäärien myötä mm. tapahtuman kulun ja sen taltioinnin hallitsemiseksi. Aikatarkastuspisteiksi oli määritelty aamun lavalta lähdön lisäksi ek3, ek7 ja ek11 startit. Näissä pisteissä omasta lähtöajasta myöhästymisestä oli määritelty aikasakko. Organisaatio ei kuitenkaan ollut vielä täysin valmis hoitamaan aikataulun seurantaa ongelmitta, ja myöhästymisien kirjaamisessa ilmenneiden epäselvyyksien johdosta EBA päätti että kaikki Messilässä kirjatut aikasakot mitätöidään. 

Messilän tuloksista on nyt aikasakot poistettu, päivitetyt tulokset löytyvät täältä: http://mtb-enduro.fi/tulokset/

Hieromme konseptia ja käytäntöjä Himoksen kisaan. Aikataulutus tulee olemaan jollain tavalla mukana myös siellä, mutta mahdollisesti hieman kevyemmällä otteella. Tiedotamme asiasta kunhan olemme sopineet kuinka edetään.

Messilä, lähtöajat

Alla lähtöajat Messilän kilpailuun. Listassa on se aika jolloin kunkin kuljettajan tulee olla lähtölavalla.

Ajajakokous 9:15, kaikkien kuljettajien oltava paikalla!

Jokainen kuljettaja saa ennen lähtölavalle nousua lapun jossa on hänen henkilökohtaiset lähtöajat kullekkin Ek:lle. Ns. aikatarkastus pisteet ovat seuraavat: Lähtö (lavalta), Ek3 lähtö, Ek7 lähtö, Ek11 lähtö. Näissä pisteissä omasta henkilökohtaisesta lähtöajasta myöhästyminen johtaa aikasakkoon. Muissa Ek-lähdöissä kannattaa seurailla omaa aikataulussa pysymistä. Kaikissa Ek-lähdöissä on lähtöajat, toimitsijalta voi tarkistaa missä mennään jos ei itse pysy kartalla. 

Lähtöajoissa on useammassa paikassa muutaman minuutin taukoja antamassa pelivaraa (esim. myöhästyneille kuskeille), sekä kärkipäässä huolehtimassa että rata on vapaa sarjojen vaihtuessa.

 

Säännöt päivitetty kaudelle 2017

EBA on päivittänyt enduro-säännöt kaudelle 2017. Tärkeimmät muutokset lyhyesti:

  • Kaikki osakilpailut lasketaan loppupisteisiin. Pistetaulukko muutettu/päivitetty.
  • Kypärä on pidettävä päässä, hihna kiinni, myös siirtymillä ajettaessa. Taluttettaessa kypärän saa riisua. 
  • Reppujen, pullojen, työkalujen, varaosien kätkemistä sinne tänne pitkin reittiä/maastoa rajoitetaan. Toisin sanoen varusteet tulee kuljettaa mukana, tai säilyttää varikkoalueella. Varikkoalueen lisäksi voidaan osoittaa jokin muu huoltoalue, mihin omia tarvikkeita voi jättää. 
  • Messilän avausosakilpailusta lähtien kiekot merkitään. Kiekkojen vaihto kilpailun aikana on sallittua vain kilpailun johdon luvalla, ja tällöinkin vaihdosta seuraa aikasakko.
  • Reittimerkkien rikkomisesta ajamalla /oikomisesta seuraa aikasakkoa. Kunnioitetaan reittimerkintöjä, ja ajetaan niillä osoitettua reittiä. 

Käy säännöt läpi vielä kokonaisuudessaan ennen Messilän kilpailuviikonloppua!

SÄÄNNÖT

 

Speed Ranking

Sportax Enduro Seriesin osakilpailuissa lähtöjärjestys määräytyy pääpiirteissään niin, että 10 nopeinta miestä pistetaulukon mukaan, ja loput speed rankingin mukaan. Speed Rankingiin huomioidaan suoritukset SM-sarjassa, sekä Meri Teijon Warm Upissa ko. päivämäärästä vuoden verran taaksepäin. Speed Ranking koostetaan tarkastelemalla kunkin kuljettajan tuloksen eroa kärkeen, mitä lähempänä kärkivauhtia, sitä pienempi lähtönumero. Mikäli Messilän avauskilpailuun haluaa vauhtinsa mukaisen lähtönumeron, mutta ei ole kaudelta 2016 yhtään suoritusta mainituista endurokilpailuista, kannattaa käydä viikonloppuna Warm Upissa ajamassa tulos. Muita enduro kilpailuita (kuten Ride More Cup, Sappee Bikefest) ei toistaiseksi tulla huomioimaan Speed Rankingissa. 

Kaudella 2017 tulemme muokkaamaan SM-osakilpailuiden lähtöjärjestys niin, että nopeimmat kuskit tulevat maaliin viimeisenä (käännetty lähtöjärjestys). Tästä tarkemmin lähiaikoina.

SM1 Messilä, Joukkuekilpailun ilmoittautumiset

Tasan kuukauden päästä starttaa Sportax Enduro Series 2017. Avauskilpailun näyttämönä toimii tuttuun tyyliin Messilän rinnekeskus höystettynä Tiirismaan maastoilla. Kilpailun infot on julkaistu, ja ne löytyvät täältä.

Myös joukkukilpailun ilmoittautuminen on avattu. Joukkue koostuu kolmesta kuljettajasta, joista korkeintaan kaksi saa ajaa sarjassa Miehet. Ilmoittautumislomakkeessa tuo ikäluokkia tai Naisia edustava kuljettaja tulee nimetä kolmanneksi kuljettajaksi. Miesten sarjassa ajavia voi olla joukkueessa myös vain yksi, tai ei yhtään! Joukkueen jäsenten tulee ilmoittautua yksilökilpailuun normaaliin tapaan, joukkueilmoittautumisessa ilmoitetaan vain joukkue koostumus. Joukkueen kaikkien jäsenten tulee ajaa yksilökilpailussa samalla joukkueen/tiimin/seuran nimellä, millä joukkue on nimetty. Ja joukkueen vaatimuksena oli vielä yhteneväinen ajoasu vähintään ajopaidan osalta.

Kussakin osakilpailussa palkitaan osakilpailun paras joukkue. Kauden päättyessä palkitaan kolme parasta joukkuetta, kauden mittaa kerättyjen pisteiden mukaan. Joukkueen kaikkien kolmen kuljettajan pisteet kaikista viidestä osakilpailusta lasketaan mukaan loppupisteisiin. Luotettavuus ja maaliin pääsy palkitaan!

Joukkueille varataan kussakin osakilpailussa oma varikkopilttuu/telttapaikka mahdollisiman läheltä kisastadionia.

Ilmoittauminen täällä.

Ride More Cup

Tulevan kesän Enduro-tapahtumatarjonta laajenee entisestään. Olemme työstäneet Sportax Enduro Seriesissä tapahtuvan SM taiston oheen Etelä-Suomeen painottuvan Ridemore Cupin. Cup on suunnattu ensisijaisesti kuskeille, jotka kokevat kynnyksen osallistua SM-osakilpailuihin turhan korkeaksi. Varmasti siellä tulevat viihtymään monet kokeneemmatkin kuljettajat, jotka kaipaavat lisää ohjelmaa kesään. Tähdätään rentoon kurvailuun ja yhteiseen hauskanpitoon. Ridemore Cupin radat tullaan suunnittelemaan tuntuvasti helpommiksi, sekä teknisesti että fyysisesti.

Ridemore Cup 2017:

28.5. Mielakka

13.8. Fiskars

17.9. Kokonniemi

Kolme osakilpailua, kaikki osakilpailut lasketaan yhteispisteisiin. Kaikkiin kolmeen osakilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan päätöskilpailussa lajiin sopiva täysjoustofillari (arvo >3000€). Pyörän toimittaa cupin päätukija Ride More.

Kilpailutapahtumat ovat yksipäiväisiä, harjoitukset aamupäivällä, kilvanajot iltapäivällä.

Ride More Cup-sivusto

Ilmoittautuminen

Sportax Enduro Series

Kaudella 2017 pääyhteistyökumppaninamme toimii Sportax, pyöräliike Tampereelta, nääs. Idearikkaan kauppiaan lisäksi Sportaxista löytyy pyöräilyn laatumerkit sekä huolto. Suuri kiitos Janille luottamuksesta lajiimme ja sen parissa tehdyn työn hedelmällisyyteen! Lisäksi menossa mukana ovat mm. Stihl, jonka tuella saatiin rataryhmän kalusto päivitettyä tuoreempaa ja iskukykyisempään. Muita pyöräliikkeitä tukemassa kauden kilpailutapahtumia ovat bikeshop.fi / Ajopyörä Turusta, BAS-Shop Helsingistä ja Pyöräliike Lundberg Keravalta.

Osakilpailukohtaisina tukijoina toimivat Specialized Messilässä, Whyte Himoksella, Pole Levillä, Norco Tahkolla ja Santa Cruz syyskuussa päätöskilpailussa Sappeella. Kultakin pyörämerkiltä tulossa kyseisiin osakilpailuihin edustaja sekä valikoima demopyöriä testattavaksi ja tutkittavksi.

Ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 27.2.

Ilmoittautuminen kauden 2017 SM-osakilpailuihin aukeaa maanantaina 27.2. klo 10:00. Myyntiin tulevat niin kisapassit kuin yksittäiset osakilpailut. Kisapasseissa on muutama hintaporras:

  • Ensimmäiset 10kpl 180EUR. Lisäksi 10 nopeinta saavat kaupanpäälle vielä kiertue T-paidan! (jaetaan Messilässä kisatoimistosta)
  • 27.2. - 30.4. 200EUR
  • 1.5. - 14.5. 220EUR

Kisapassien myynti päättyy sunnuntaina 14.5. Messilän osakilpailun viimeinen ennakkoilmoittautumispäivä on tiistai 16.5.

Osallistumismaksut:

  • Messilä 45EUR
  • Himos 45EUR
  • Levi 60EUR
  • Tahko 55EUR
  • Sappee 55EUR

Juniorit ja Nuoret kaikissa osakilpailuissa 20EUR. Kisapasseja ei ole tarjolla sarjoille Juniorit ja Nuoret.

Levillä, Tahkolla ja Sappeella osallistumismaksu sisältää hissin käytön kahdelle päivälle. Messilässä ja Himoksella reippaillaan siirtymät lihasvoimin.

Linkki ilmoittautumissivulle.

Joukkuekilpailuun ilmoittautuminen järjestellään keväämmällä. Kaikkien joukkueissa ajavien kuljettajien tulee kuitenkin ensin olla ilmoittautunut yksilökilpailuun normaalin käytännön mukaisesti.

Uutuus kaudelle 2017, Joukkuekilpailu

Tätä on jonkunverran kyselty, ja nyt toteutetaan. Eli joukkuekilpailu mukaan lisäämään jännitystä, koko kaudeksi! Tässä alustavat speksit, jotta ehditte reagoida ja muodostaa joukkueita. Muutamia reunaehtoja joukkueelle: 

  • Joukkue koostuu kolmesta kuljettajasta, joista korkeintaan kaksi saa ajaa sarjassa Miehet/Yleinen.
  • Joukkueen voivat muodostaa kuljettajat sarjoista: Miehet, Naiset, Juniorit, Nuoret, M40 & M50
  • Joukkueen jäsenten tulee ilmoittautua yksilökilpailuun saman seuran/tiimin/joukkueen nimissä kuin miten joukkue nimetään.
  • Joukkueen jäsenillä tulee olla kaikissa kilpailusuorituksissa yhteneväinen varustus vähintään ajopaidan osalta.  
  • Joukkue voi olla ns. seurajoukkue, tai kaupallisen tahon tukema joukkue.
  • Joukkueen kokoonpanoa ei voi muuttaa kesken kauden.
  • Kunkin osakilpailun palkintojenjaossa huomioidaan kolme ko. kilpailussa eniten pisteitä haalinutta joukkuetta.
  • Yhteispisteisiin lasketaan kunkin joukkueen kaikkien kuljettajien pisteet kaikista osakilpailuista. Korostetaan lajin luotettavuusajoluonnetta.

SM-sarjan sääntöjä ollaan viilaamassa. Pohjaksi otetaan EWS-säännöt soveltuvin osin, julkaisemme säännöt kunhan pilkut on hierottu paikalleen. Pistetaulukko tullaan kopioimaan suoraan EWS-säännöistä. Myös yksilökilpailussa SM-sarjan yhteispisteisiin tullaan laskemaan pisteet kaikista viidestä osakilpailusta. 

ilmoittautuminen avataan helmikuun loppuun mennessä, ilmoitamme tarkemman ajan piakkoin.

Kiitos vuodesta 2016, tervetuloa 2017!

Koko kisaorganisaatio haluaa kiittää kaikkia kilpailijoita, yhteistyökumppaneita, sponsoreita ja yleisöä vuodesta 2016. Ollut huikea vuosi, jännittävää taistelua kärkisijoista, dramatiikka sekä myös komiikkaa. Ensi vuonna Suomen Enduro Series ottaa uuden askeleen kun Levin osakilpailu saa virallisen Enduro World Series Qualifier Event statuksen. Onnellista Uutta Vuotta, 2017 isommalla rähinällä eteenpäin!

20V Juhlakilpailu Fiskars Trailcenterissä 15.10.

Kaikkien aikojen ensimmäinen valtakunnallallinen Enduro Cup ajettiin 1996. Tuosta on nyt vierähtänyt parikymmentä vuotta. Paljon on noina vuosina ehtinyt tapahtua niin endurossa kuin suomalaisessa maastopöyräkentässä. Nyt kun Fiskarssiin on avattu Suomen ensimmäinen Trailcenter, pidimme paikkaa sopivana MTB-Enduro 20V juhlakilpailun järjestämiselle. Paikalle voi tulla niin fiilistelemään vanhoja hyviä aikoja, kuin maistelemaan MTB-skenen uusimpia tuulia. Infot tapahtumasta:

http://www.fiskarsvillagetrailcenter.fi/ajankohtaista/

https://www.facebook.com/events/1685513805108973/

Spirit of Enduro

Spirit of Enduro palkinto jaetaan kauden mittaan hyvää Enduro henkeä tai asennetta osoittaneelle kuljettajalle. Organisaatio valitsee kilpailijoilta saamistaan ehdotuksista mielestään sopivimman henkilön palkinnon saajaksi. Parina viimevuonna palkinto on päätynyt kauniimman sukupuolen edustajilla, mutta tällä kertaa titteli jaettiinkin kaksikolle. Kunniakkaan Spirit of Enduro tittelin Laajavuorella lunastivat Eliel ja Sami Maukonen! Maineen ja kunnian lisäksi Maukosen miehille on luvassa Sportaxin lahjoittama Santa Cruz runko.
Perustelut valinnalle löytyvät saamastamme viestistä:
"Ehdotuksena isä (Sami) & poika Maukonen. Nuori poika vetää kovalla tsempillä kisat läpi. Hävetti aikalailla kun itse Levillä shuttlattiin ja näin tien varressa isän ja pojan hinkkaamassa ylämäkeä isän työntäessä poikaa selästä mäkeä ylös. Himoksen kisassa samanlaisella asenteella tahkosivat kierrosta läpi. Samilla vaikuttaisi muutenkin olevan hieno meininki nuoren pojan harrastuksen mahdollistamisessa."
Sami ja Eliel Maukonen, Spirit of Enduro palkinto

Sami ja Eliel Maukonen, Spirit of Enduro palkinto

Päätöskilpailussa jaettiin myös joukkuepalkinto. Joukkupalkinto on keirtänyt Suomea jo vuodesta 2004 lähtien. Palkinnon haltija valitsee seuraavan palkittavan haluamillaan perusteillä. Palkinto voidaan jakaa seuralla, tiimille, tai joukkueelle. Tällä kertaa JYPS luovutti pokaalin SavoMTB:lle huomionosoituksena ansiokkaasta työstä Tahkon MTB-mahdollisuuksien kehittäjänä.
 

SavoMTB pokkasi joukkueiden kiertopalkinnon.

SavoMTB pokkasi joukkueiden kiertopalkinnon.